24.3.2012

Helsinki photoshootings


 Oltiin siis päätetty luokkalaisteni Jonin ja Ninan kanssa että mennään perjantaina stadiin kuvaamaan koska oli luvattu todella hyvää säätä. Olikin jo aamusta asti tosi aurinkoista ja lähettiin kuvaamaan niin että oltiin noin yheltätoista kaupungilla. Otettiin paljon kuvia ympäristöstä sekä toisistamme :)
 Lähettiin kävelemään Kampista Kaivopuistoa kohti pikkuteitä.
Ninnikin tuli mukaan kuvausreissulle mutta ei ollut itse kuvaamassa joten toimi ihanana mallinamme koko reissun :)
Käveltiin Johanneksenkirkon luokse ja otettiin siitä ja sen ympäristöstä kuvia (postauksen lopussa vielä yksi muokattu kuva kirkosta)
Joku oli jättänyt pupun seinää vasten, hämmennyttiin mutta otettiin tietty heti siitä kuvia :D Tosi taiteellisen näköinen jotenkin
Nina katteli ruokatauolla Scan Burgerissa ottamiaan kuvia Nikonillaan

Kävimme kuvauksien välissä syömässä kunnolla ja juotiin  kahvit, sen jälkeen mentiin vielä Sanomatalon ja Musiikkitalon väliselle aukiolle etsimään kuvauskohteita.
Löydettiin myös hieno graffittitausta ja jäätiin siihen kuvailemaan
Kuva oli liian leveä joten piti pienentää sitä tähän postaukseen mutta klikkaamalla näkee sen oikeassa koossaan
Tässä siis tää Johanneksenkirosta muokkaamani satumainen kuva! Omasta mielestäni tosta tuli tosi ihana :)
Lopuksi vielä minustakin yksi kuva jonka Ninni otti kamerallani. Jonikin otti monta hyvää kuvaa minusta mutta saan niitä vasta myöhemmin
Tuli otettua paljon hyviä kuvia joten tässä ovat vaan parhaimmat otokset mun kameralta, kuvailin siin Canon EOS 600D rungolla ja Canon 50mm 1.8 objektiivillani.

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! :3
    Oot saanu kivat muokkaukset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti muokkailinki noit aika pitkään! onneks oli myös hyvät mallit ;) :D

      Poista
  2. ihana toi pupukuva! ja tosi hyvä kuva susta tossa lopussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo löydettii pikku pupu oli pakko kuvata se!! kiitos :))

      Poista