18.12.2013

Piirtelyä


Kaikki aika mennyt lopputyön parissa, mutta onneksi torstaina on tuotelanseerauksen deadline ja viimeistään silloin mahdollisimman pian julkaisen tekemäni mainoskampanjan myös täällä. Pitäisi alkaa katsoa jostain omaa skanneriakin, jotta saisi myös kotona piirustuksista vähän parempia kuvia. Tässä nyt pieni vilkaisu luonnosvihon viimeisimpiin töherryksiin

11.12.2013

Lumoudu


Koulussa on syksyn lopputyönä tuotelanseeraus, jossa keksitään joku tuote ja kehitetään sille mainoskampanja. Keksin omaan projektiin tulevaisuuden kahvinkeittimen nimeltä Lumo, joka osaa mm. puhua ja sitä voi ohjailla älypuhelimella. Tuotteen ei siis tarvinnut olla realistinen eikä budjetillakaan ole väliä, vaan tarkotus on keskittyä valitsemaan oikeat mainostavat, jotka sopii tuotteelle ja sen kohderyhmälle. Päätin mainostaa keitintäni printtinä lehdissä, videolla televisiomainosta varten ja kolmanneksi joko netissä tai ulkomainoksena. Sloganeina toimii "Lumoudu" ja "Tuo kahvila kotiisi". Logosta koitin tehdä mahdollisimman coffee house -henkisen. Käytän tuotteen ilmeessä lämpimiä värejä vaaleanruskeesta vaaleanpunaiseen, mutta ajattelin tehdä myös turkoosin vaihtoehdon keittimelle. En ole vielä varma näyttääkö kahvinkeitin lopulta tältä vai muutanko sitä vielä. Koitan ehtiä tehdä myös jonkin verran oheistuotteita, deadline on torstaina 19.12

9.12.2013

Illustratorilla piirtelyä

 viime viikolla koulussa oli yksi päivä Illustratorin kertausta ja opittiin samalla vähän uuttakin. Sain aikaiseksi aika hutaisten tehdyn sarjakuvamaisen talvikuvituksen, jossa kokeilin juuri oppimaani blend -työkalua revontulissa.
Lisäksi joulukuun kunniaksi piirtelin pikaisesti hauskan joulukortin ja ehdin jo tulostaakin muutaman kappaleen. Koitan ehkä vielä piirrellä paremman ajan kanssa toisenkin kortin astetta huolellisemmin, koska joulu on tosi kiva teema kaikkeen kuvittamiseen.

4.12.2013

Syksy videolla

Aloitin elokuun lopussa kuvaamaan Autumn 2013 -videoprojektia, ja vaikka kuinka yritin pitää aikataulusta kiinni ja korjata aiemmilla videoilla sattuneet mogat, niin taas meinasi projekti jäädä kesken. Lisäksi minulla ei ole ollut kameralle jalustaa käytössä kuvailujen aikana (siitä hukkuneen osan takia) ja kuva tärisee välillä aika pahasti. Viimeiset pätkät sain kuvattua muistaakseni lokakuun lopussa. Videosta tuli lyhyt ja aika pikaisesti syyskiireiden lomassa kuvattu, mutta pääasia että sain sen tehtyä! Ehkä taas ensi videolla onnistun taas paremmin?


Video on kuvattu suurimmaksi osaksi uudella asuinalueellani ja jälleen kerran kaveritkin suostuivat kuvattavaksi pariin pätkään. Muutamaa kohtaa olisi voinut ehkä vielä hioa, mutta videota tuli editoinnin aikana pyöritettyä Premieressä jo niin monesti, että tämä saa tällä kertaa kelvata :D Musiikki on haettu Freeplaymusic.com:ista.

ps. muistakaa pistää katsellessanne HD -laatu päälle!

2.12.2013

Lenkkipolun kuvia

Parin viikon takaisia läheisellä lenkkipolulla otettuja luontokuvia vaihteeksi vähän vahvemmin muokattuina mm. Gradient Map ja Selective Color -työkalujen avulla.

20.11.2013

It's been a while

Pitkästä aikaa sain napattua kameran kainaloon ja raahauduttua ulos tunnin mittaiselle kävelylle kuvailemaan läheisen lammen ympäristöä. Harmi ettei tänään ollut yhtä aurinkoinen sää kuin aiempina päivinä, joten ehkä jaksan lähteä pian taas uudelle kierrokselle paremmalla säällä. Oon kuitenkin ihan tyytyväinen miten paljon löysinkään ympäristöstä kivoja kuvauskohteita ja lisää kuvia tulee vielä myöhemmin.

Avasin nyt ekaa kertaa pöytäkoneeni uudessa kodissa ja oli ihan mielettömän ihanaa muokata kuvia paremmalla koneella ja ohjelmalla verrattuna koulun vanhaan macbookkiin ja CS4 ohjelmiin!

18.11.2013

Käyntikortti

Ensimmäinen versio yritysilme -kurssin käyntikortistani. Taas vanha kunnon kahvitausta käytössä (joka näkyy kortissa vähän huonolaatuisena), sain tämän hetkisen logon vektoroitua (ei välttämättä siis lopullinen) ja kokeilin myös ilmeeni typografiaan Poiret One -fonttia, josta en kuitenkaan ole vielä aivan varma koska se on tosi ohut fontti, mutta sellaisesta toisaalta tykkään... Yritysilmeen deadline on 29.11 eli logot, brand bookit, typografiat sun muut määritykset ilmeelleni pitäisi saada siihen mennessä valmiiksi. Saa nähdä muuttuuko ilme vielä paljonkin näistä versioista.

17.11.2013

Home

Pidin perjantaina tuparit vol. 2 ja tuli siivottua torstaina kämppä lattiasta kattoon huh huh! Sain myös vihdoin ja viimein pöytäkoneeni vanhasta kodista eli videoprokkiksetkin alkavat taas edistyä kun pääsen oman ihanan CS 6 ohjelmiston pariin.
Kaksioni kuvista puuttuu kylppäri ja sauna jotka vilahtavat edellisessä kotipostauksessani. Kuvaaminen oli vähän hankalaa heikon valaistuksen sekä luonnonvalon ja keinovalon yhdistelmässä. Jouduin myös kuvaamaan ilman jalustaa, koska olen hukannut siitä osan millä se ja kamera kiinnitetään toisiinsa. Onneksi mulla on fisheye -objektiivi joka helpotti kuvailuja! Vähän on vielä ylimääräistä roinaa esillä ja ihan joka nurkkaa en jaksanut kuvata erikseen. Ihanaa kuitenkin kun tuntuu että oman kodin sisustus alkaa olemaan valmis ja kaikki tarvittava saatu hankittua :)

Makkari (ja nyt myös slash työhuone):

Eteinen:

 Olohuone:

Keittiö:

Päätyikkuna ja parveke:

14.11.2013

Logosuunnittelua

Yritysilme -kurssilla suunnittelemme alkuun logot itsellemme. Olin pitkään hukassa logon suhteen eikä tullut mitään inspiraatiota, mutta tänään keskityin ahkerasti kokeilemaan ja sommittelemaan illustratorissa monta eri versiota ja tässä kaikki mitä sain aikaan. Luokkakavereiden sekä opettajan kommenttien jälkeen on jo jonkinlainen idea minkä näistä valitsen ja mihin suuntaan sitä lähden työstämään... Uusin myös portfoliosivun logon ja tein muutenkin pieniä parannuksia (http://millaruuska.wix.com/portfolio).

13.11.2013

Talvimuokkaus

Alettiin koulussa käymään Photoshoppia läpi. Itse olen jo käyttänyt ohjelmaa parin voden aikana tosi paljon, mutta kertaus on aina jees ja mullakin on vielä paljon opittavaa photarista. Tutustuttiin alkuun lassotyökaluun ja magic wandiin käyttäen pohjana tätä kesäistä maisemakuvaa sxc.hu -kuvasivustolta. Aloin rajailemaan ja leikkimään layer styleillä ja sain pikaisesti muokkailtua siitä tällaisen talvimaiseman. Piirsin vähän lintujakin taivaalle ja lisäsin tänään kyhäilemäni logon tyngän alareunaan.


Edit: ehdittiin muokata vielä toinenkin sxc.hu -sivun kuva talviversioksi: