13.3.2014

Krapula Productions presents: Séduire teaser

Helmikuun alussa sain luokkalaiseltani Kaisalta viestin että hänen Helsinki Design Schoolissa opiskelevalla kämppiksellä Hildalla olisi projekti johon tarvittaisiin videokuvaajaa ja editoijaa. Aattelin että miksipä ei, koska kaipaan aina uusia, etenkin videoimiseen ja editointiin liittyviä, omia projekteja. Videot mitä olen itse tehnyt reilun vuoden aikana rajoittuu luonto- ja maisemakuvaukseen, joka alkaa käydä vähän tylsäksi. Nyt oli siis mahdollisuus kerrankin suunnitella ja kuvata kunnon porukalla, joten pakkohan se oli lähteä mukaan!


Helmikuun lopussa saatiin järkättyä kahvittelu/suunnittelu hetki jolloin mietittiin juonta, editointia ja musiikkia taustalle. Selailtiin youtuben äänikirjastoa ja alettiin vähitellen hahmottaa minkä tyylinen videosta tulis. Viimein keskiviikkona 5.3 järkättiin vapaapäivän kunniaksi videon kuvaukset koulumme kattoterassille.


Kuvasimme yhteen soittoon 2,5 tuntia mielettömiä kohtauksia. Olimme tosi nopeita ja tehokkaita, joten noinkin vähä aika riitti kuvauksille. Hilda oli projektin ohjaaja, stylisti ja näyttelijä, Kaisa ja Timo näyttelivät sekä avustivat videon suunnittelussa. Karsimme alkuperäisestä suunnitelmasta kylläkin paljon osia pois lopullisissa kuvauksissa, mutta niinhän se usein menee ettei lopputulos vastaakkaan alkuperäistä suunnitelmaa. Pistimme kamat kasaan ja menimme Kaisan ja Hildan luo päätöskahveille, jonka aikana syntyikin uudelle projektiporukallemme osuva ja hauska nimi: Krapula Productions. Päivän päätteeksi olin silti enemmän kuin tyytyväinen, ja innostuin heti kotiin päästyäni pienen paussin jälkeen lähteä editoimaan videota Adobe Premierellä.



Keksimme, että olisi hauska tehdä videolle instagramiin teaseri, eli 15sekunnin pituinen pikku sneakpeak. Sain editoitua teaserin videot samana iltana alle tunnissa, mutta pähkäilimme viikon ajan mikä musiikki teaseriin tulisi. Lopulta Kaisa ja Hilda tuli eilen mun luo vääntämään biisiä teaseriin ja pistettiin alulle lopullisenkin videon editointi. Tuntien äänikirjastojen selailun jälkeen valitsimme ja istutimme videoon YouTuben kirjaston rock -puolelta biisin: Topher Mohr and Alex Elena T - Garage. Ja tässä se teaser nyt on! Oon tosi ylpeä meijän porukasta miten tehokkaasti ja nopeasti saatiin jotain näin hienoa aikaiseksi.



Lopullinen pätkä on tulossa huhtikuun alussa, ja sen julkaiseminen onnistuu ehkä jopa vähän isommassa skaalassa kuin instagram ja facebook... Mutta se selviää myöhemmin, nyt to do -listalla Séduiren osalta on videon loppuun editoiminen. Aiomme myös tämän projektin päätyttyä lähteä suunnittelemaan uusia filmejä, mutta ne lähtevät käyntiin vasta kun tää prokkis saadaan päätökseen

Instagramissa video löytyy mm. mun tunnuksilta @m1lgu !
Krapula Productions löytyy nyt myös YouTubesta 

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Lopullinen versiokin on lataamista vaille valmis, eli toivottavasti saadaan lähipäivinä julkaistua sekin

      Poista