25.4.2014

Synti -näyttely ja Séduire -video Gloriassa

Mainitsin aiemmin, että koulumme järjestää näyttelyn Gloriassa, jossa olisi minunkin ottamia valokuvia esillä. Meidän graafisten suunnittelijoiden näyttelyn aiheeksi valittiin "Synti". Valokuvasin näyttelyyn kolmen kuvan sarjan Sirjasta, ja alla kuvia kuinka ne komeilivat Glorian seinällä kapalevyssä. Näyttelyn lisäksi avajaisissa esitettiin elokuvia, musiikkia ja näytelmiä. Tähän kokoelmaan mahtui myös meidän (Krapula Productions) tekemä Séduire video. Esittelin projektia muutama viikko sitten (täällä) ja näytin videon teaserin. Lopulta huhtikuun alussa palautettuani viimeiset ennakkotehtävät hyökkäsimme Hildan kanssa lopullisen videon kimppuun. Idearikkaan, väsyneen, hauskan sekä viinin täytteisen editointi-illan päätteeksi saimme vihdoin lopullisen videomme kasaan. Aikaa olisi voinut käyttää enemmän niin kuvaamiseen kuin editoimiseen, mutta päätimme että tämä on kuitenkin hyvä suoritus ensimmäiseltä yhteiseltä projektilta. Kaikki ei videon suhteen onnistunut aivan niin kuin alunperin ajattelimme, mutta tästä oppineena lähdemme paremmin eväin seuraaviin projekteihimme. On kuitenkin tosi ylpeä fiilis meistä ja yhteistyöstämme, ja kaiken lisäksi projektin parissa työskentely tässä porukassa oli tosi hauskaa ja luovaa! Pian siis toivottavasti uutta videoprokkista kehille

Pari kuvaa Gloriasta teoksistamme ja avajaistapahtumasta:


Ja lopuksi, vihdoin ja viimein, Krapula Productions presents: Séduire

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti