11.4.2014

Uusia objektiiveja

Tosi paljon kiireitä sattui maalis- ja huhtikuulle, kun ennakkotehtävät pyöri kokoajan mielessä ja niiden tekemisessä oli paljon hommaa. Lisäksi minulla oli pieni stressi lahjakortista jonka sain vuosi sitten Rajala Pro Shoppiin, sillä se menisi kahden kuukauden aikana jo umpeen eikä summa ollut mikään pieni. Mietin lähes vuoden ajan eri objektiiveja, salamasettejä ja kaikenlaisia lisävarusteita kameraani, ja monen mutkan kautta päädyin maaliskuun alussa Rajalan Maniac Monday -alennuspäivän ansiosta tähän upeaan ja vieläpä edulliseen Sigman kaksikkoon: 10-20mm f/4.5-5.6 laajakulma ja 17-50 f/2.8 yleiszoomi. Olen aina haaveillun kittiobjektin korvaamisesta laadukkaalla ja kiinteällä valovoimalla varustetulla perus zoomilla, ja nyt sain sen hintaan 299€! Myös moneen otteeseen kamerafoorumeilla bongaamani laadukas 10-20mm laajis oli tosi kiva yllätys kun sekin oli nyt vain 299€. Eli ihan mieletön mäihä etten ollut vielä ehtinyt lahjakorttia tuhlaamaan koska normaalihintaisena olisin saanut näistä linsseistä vain toisen kun molempien hinta on normaalisti siinä 500-600 euron paikkeilla. Omaa rahaa jouduin pistämään reilun satasen kun otin vielä suojafiltterit kummallekin objektiiville, mutta olen mielettömän tyytyväine kun sain jopa kaksi laadukasta linssiä kerralla. Samalla satuin ostamaan Rajalasta myös kivat Marleyn kuulokkeet 9 eruon alennuksella ja seuraavana päivän kävin napaamassa vielä 15 euron tarjouksessa olleen heijastinkankaan.

Lähden huomenna viiden päivän reissulle Tallinnaan ja otan nämä molemmat sinne mukaan jotta pääsen vihdoin kunnolla testailemaan niitä, eli ensi viikolla reissukuvia!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti